Uusi majapaikka

Aloin miettimään, etten voinut olla turvassa tässä hotellissa, noita lonkeroitahan voisi tulla mistä ja milloin vain. Siltä tilanne alkoi näyttämään, entäs sitten se lonkero, joka oli minut kiskaissut viemäriin? Oliko se samanlainen ja mitä ihmettä noille ihmisille oli tapahtunut? Päätin vielä käydä minibaarilla, saadakseni hermoni rauhoittumaan. Ikaalisissa oli jotain hyvin pahaa tekeillä.
Hetkeä myöhemmin istuin minibaarin vierellä, tyhjäten viskipulloa.
Vessasta kuului outo räsähdys.
En uskaltanut heti mennä katsomaan, join lasini tyhjäksi ja vedin veitseni esille. Oli täysin hiljaista. Sydämeni jätti lyönnin väliin. Vessan ovi räsähti palasiksi ja valtava lonkero iskeytyi voimalla huoneeseen. Se ampaisi minua kohti, mutta olin valmiina ja viilsin sitä hyvin syvään. Vihreää limaa valui lattialle haavasta, kun lonkero vetäytyi takaisin sisään vessanpöntön jäänteistä. Päätin siepata viskin mukaani ja ampaisin veitsi kädessä käytävälle. Minua tervehti äänekäs sekasorto, ihmisten paetessa huoneistaan iskeytyiviä lonkeroita, osa jäi kiinni ja heidät kiskottiin takaisin huoneeseen. En edes halunnut arvailla näiden ihmisten kohtaloita. Silvoin juostessani pari lonkeroa. Olin päättänyt päästä ulos hengissä. Aula oli tyhjä, lukuunottamatta paikoilleen jähmettyneitä ihmisiä, samanlaisia, kuin altaalla. Pujottelin sekasotkun lävitse ulos. Koko kylpylä oli lonkeroiden peitossa, ne iskeytyivät paikasta, kuin toisestakin ulos, käärien sievästi kylpylän paketiksi. Peräännyin rakennuksesta syvän kauhun vallitessa. Jostain kuului messuamista: "Ia, IA! Fthgang!" tai jotain sen suuntaista, en ollut varma, sillä olin jo ottanut jalat alleni.
Nousin istumaan, olin kylmän hien peitossa. Olinko nukahtanut? Tunnistin huoneen oitis hotellihuoneekseni kylpylässä. Tunnustelin veistäni ja menin minijääkaapille, siemaisin viskiä ja tulin tulokseen, että minun pitäisi vaihtaa majapaikkaa. Kaivoin siis esiin hotellihuoneen puhelinluettelon ja aloin selailemaan sitä jonkin hostellin toivossa. Löysinkin erään halvan hostellin, joka oli suhteellisen lähellä. Hermoni eivät enää kestäisi yhtään yötä Ikaalisten kylpylässä. Soitin siis hostelliin ja varasin huoneen.
Ei mennyt kauaa, kun olin hostellilla. Se oli rähjäisen näköinen pieni rakennus. Tiskin takana oli vanha kurttuinen mies, jossa oli jotian hämärää, ensinnäkään hän ei tuntunut räpäyttävän silmiään kertaakaan. Siltä ainakin tuntui. Mies oli vähäsanainen ja antoi minulle avaimen, edes hymyilemättä. Menin siis yläkertaan natisevat portaat. Rakennus tuntui melkein joltain roskasakin luolalta. Ei kuitenkaan auttanut valittaa, olihan tämä kuitenkin parempi, kuin kylpylä, jossa tapahtui yliluonnollisia asioita. Tässä hostellissa varmaan tapahtumat olivat sentään luonnollisia. Astuin huoneeseeni. Se oli pieni ja rähjäinen läävä, mutta oven sai hakaan. Huokaisin ja lysähdin ikivanhaan nojatuoliin. Oli hiljaista, jos ei laskettu vessasta kuuluvaa veden tippumista.
Otin viskipaukun ja nukahdin nojatuoliin.

Ikaalinen ei ole enään Ikaalinen

Katselin karttaa hetken edessäni, kun kuulin pihalta loisketta. Menin parvekkeelle ja näin miehen makailevan ulkoaltaalla. Mieleni teki uimaan. Menin alakertaa ostamaan uimahousuja itselleni ja menin maksamaan pääsyn kylpylään uimaan, mutta myyjä sanoi, että Kylpylä oli suljettu Remontin vuoksi.
En väittänyt vastaan, koska kylpylän lasiseinät olivat vedetty pressuihin.
Ehkä se selitti tämän paikan hiljaisuuden. Otin korvikkeeksi kahvin ja jäin hengailemaan paikalle ja katselemaan ihmisiä, koska he olivat herättäneet minussa hieman epäilystä.
Ihmiset kuiskivat hiljaa toisilleen ja olivat kalpeita. Ketään ei näkynyt keilaradalla. Ihmiset vain kävelivät ja puhuivat. Aloin tuntemaan, että täällä ei ole ihan kaikki kunnossa.
Päätin mennä takaisin hotelli huoneeseen hakemaan karttaa, jotta voisin lähteä kiertämään keskustaa.
Hotelli huoneessani oli jäänyt ikkuna auki.
En ollut muistanut sulkea sitä, mutta samassa mieleeni tuli jotain. Kävelin ikkunalle ja kurkkasin uudestaan ulkoaltaaseen ja samainen mies istuskeli paikallaan.
Oliko myyjä koittanut huijata minua? Minua alkoi hieman epäilyttää, mutta ajattelin, että kävisin ensin keskustassa katselemassa paikkoja.
Lähdin hotelli huoneestani ulos, mutta kävellessäni minua jäi vaivaamaan tuo mies. Kävelin kylpylän ikkunan ohitse ja tunsin suurta kiinnostusta kurkistaa pressun alle.
Aloin varovaisesti avata pressua, kun huomasin hotellintyöntekijän saapuvan minua kohti.
Pistin pressun nopeasti takaisin ja kävelin normaalisti työntekijä ohitse ulko-ovelle.
Ulkona oli kaunis sää ja katsoin kartasta hieman suuntaa ja lähdin kävelemään, huomasin, että jalkaani ei tuntunut enää yhtään kipua, mutta päätin silti ottaa rauhallisesti, koska en halunnut saada uusia kipuja. Mietin matkalla viimeaikaisia tapahtumia ja tuntui jotenkin mahdottomalta, että olin joutunut Ikaalisiin ja ilman syyttä. En todellakaan tajunnut oliko se ollut unta vai täyttä totta. Aloin muistelemaan tilanteita ja en ollut yhtään varma siitä lonkerosta, mutta en ollut muistanut tarkistaa tuota tuuletusaukkoa, että oliko se ehjä? Mietin myös, että pitäisikö minun päästä takaisin kotiini tarkistamaan, että oliko oveni pirstaleina, koska lehdessä ei ollut ollenkaan ilmoitusta tuollaisesta asiasta. Uskoisin, että se jos mikä päätyisi lehteen. Lopulta huomasin, että olin saapunut keskustaan, mutta se oli kuollut paikka. En nähnyt ristin sielua koko kaupungissa. Oliko Ikaalinen todella näin kuollut?
Katselin ympärilleni ja näin Erämies kaupan ja sain loistoidean. Kävelin kaupan sisälle ja valitsin suurimman veitsen, jonka kaupasta löysin ja menin kassalle maksamaan sen. Kassan myyjä katsoi minua ja naputti hinnan koneeseen. Maksoin hänelle ja hän laittoi puukon pussiin. Kiitin ja käänsin selkäni, kun myyjä tokaisi hiljaa "Tuo on kyllä täällä tarpeen" Käännyin takaisin ja kysyin "Mitä sanoit?" Myyjä "Sanoin, että hyvä työpuukko" Nyökkäsin hänelle hieman kummeksuen ja poistuin. Pihalla harmikseni huomasin, että alkoi satamaan. Lähdin kävelemään kohti kylpylää.
Lopulta selviydyin matkasta ihan ilman suurta kastumista ja otin nopeasti Ravintolasta itselleni pienen leivän.
Huoneeseeni päästyä otin pussista puukon ja katselin sitä hetken. Leikkasin sillä hieman ihokarvoja katsoakseni, että oliko puukosta miksikään. Kyllähän siitä oli.
Menin puukon kanssa ikkunalla ja katsoin uudestaan ulkoaltaalle, jossa huomasin, että mies oli edelleen altaassa. Mitä tämä oikeen on?
Pistin nopeasti puukon tuppeen ja heitin sen selkääni taakse ja lähdin selvittämään mistä tästä kaikesta oli kyse.
Hiippailin salaa käytävillä kohti kylpylän ikkunaan, joka oli pressujen peittämä. Katselin ympärilleni ketään ei näkynyt. Otin selkäni takaa puukon ja aloin sahata naruja pressun sivusta, että pääsin kurkkaamaan. Lopulta sain Narun poikki ja pääsin kurkistamaan. Yllätykseksi huomasin, että koko kylpylä oli täynnä ihmisiä, mutta he eivät liikkuneet. Samalla kuulin ääntä takaani livahdin nopeasti pressun alle piiloon. Vierestäni käveli hieman kalpea nainen juhlapuvussaan. Hänen kadottua nurkan taakse. Tulin Pressun alta esiin ja aloin etsimään käytävältä ovea kylpylän puolelle. Koitin saada ovia auki, mutta ne olivat lukossa. Monen yrityksen jälkeen menin alakertaa ja tilasin uudestaan kahvin ja kysyin myyjältä "Koskas tuo remontti saadaan kuntoon?"
Myyjä alkoi selittämänä jotain epämääräistä ja sain häneltä hieman ympäripyöreän vastauksen, mutta minulle se oli varmistus, että täällä on jotain kummallista. Istuin tuolille, josta näin kylpylän ovelle, sekä kassalle. Aloin juomaa rauhallisesti kahvia samalla odottaen, että myyjä poistuisi paikalta ja pääsisin livahtamaan kylpylän ovesta sisälle. Lopulta odotukseni palkittiin, kun myyjä poistui takahuoneeseen. Livahdin kylpylän ovesta sisään. Löysin heti tien miesten pukuhuoneeseen, jossa oli kenkiä ja jotain vaatteita tuoleilla, mutta ketään ei näkynyt missään.
Kävelin varovasti suihkunpuolelle, mutta sielläkään ei ollut mitään ja lopulta pääsin kylpylänpuolelle. Kurkkasin varovaisesti sisälle ja huomasin, että kylpylä oli täynnä ihmisiä, jotka olivat ihan liikkumattomina. Kävelin varovaisesti altaan reunalla ja näin sen päässä miehen. Kävelin hänen luo. Kauhukseni huomasin, että mies ei ollut ihan kunnossa. Hänen silmänsä olivat ihan valkoiset. Hän kyllä hengitti, mutta ei reagoinut mitenkään mihinkään. Koitin koskea häntä, mutta vedin nopeasti käden pois, kun satuin katsomaan veteen.
Miehen alapäässä oli kiinni helvetin isossa lonkerossa. Lonkero muistutti juuri sitä, joka haki minut kotoani viemäriin.
En ollut uskoa silmiäni. Nipistin itseäni ja huomasin, että tämä ei ole unta. Aloin katsomaan allasta tarkemmin ja huomasin, että kaikista altaan ihmisistä tuli lonkeroita, jotka veivät samaan paikkaa. Seurasin lonkeroita, kun huomasin, että nuo lonkerot yhtyivät ja nousivat vedestä kohti sauna osastoa. Tässä kohtaa minun hermoni pettivät. Aloin melkein huutamaan kauhusta.
Käteni tärisivät. Mihinkä paikkaan olen joutunut. Peräännyin suihkun puolelle. Minun oli pakko päästävä takaisiin hotelli huoneeseen. Hoipertelin takaisin kylpylän ovelle ja tarkistin, että oliko myyjä paikalla. Onneksi ei ollut. Kävelin takaisin yläkertaa ja omaan hotelli huoneeseeni ja kaaduin sänkyyni ja tuijotin kattoa.

Herääminen Ikaalisissa

Aamu valkeni kirkkaana, istuin hyvän aikaa sängyssä ja mietin, että olin oikeastikin Ikaalisten kylpylässä. Hädintuskin tajusin mitä oli tapahtunut. Koko eilinen tuntui unelta. Jalkani ei ollut enää turvonnut, eikä niin kipeä. Pääsin suihkuun ja pienen puhdistuksen jälkeen en enää näyttänyt niin räjähtäneeltä. Puin kylpylän aamutakin päälleni ja otin minibaarista oluen. Solmin takin huolella kiinni ja puin housut jalkaani, kiedottuani tyynyliinan polveni ympärille, estämään bakteereja pääsemästä haavaan.
Marssin niissä vaatteissa aamiaiselle. Tukevan aamiaisen jälkeen ostin kylpylän kanttiinista uudet housut ja t-paidan, jotka menin pukemaan huoneeseeni päälleni. Mutustelin samalla kananmunia, jotka olin sujauttanut aamutakin taskuun aamupöydästä.
Pääni oli kuhmuilla, mutta siihen ei enää sattunut. Olin siepannut aamiaisella mukaani myöskin päivän lehden, josta luin paikallisuutiset. Ihmisiä oli kadonnut Ikaalisista viimeaikoina tavallista enemmän, samoin museosta oli varastettu mittaamattoman arvokas kruunu, jonka alkuperästä ei ollut mitään tietoa. Päätin heittäytyä sängylle ja katsoa hetken televisiota, ennen kuin lähtisin tutkimaan Ikaalisten keskustaa ja ottamaan selville, miten pääsisin kotiin.
Kotona ei varmastikaan olisi turvallista, niinpä minulla ei sinällään olisi mitään kiirettä Ikaalisista. Pari arpea olin toki saanut kasvoihini, mutta tunsin itseni liian tunnistettavaksi. Tarvitsisin peruukin ja aurinkolasit.
Nukahdin television äärelle ja heräsin parhaiksi päivällisaikaan, kävin siis syömässä ja onnekseni jalkaani ei enää sattunut. Ikaalinen oli hyvin valoisa ja aurinkoinen. Missään ei näkynyt pilven hattaraa. Edellisiltaisiin kokemuksiin nähden, tämä oli pelottavan tyyni keli. Ostin paikalliskartan ja sulkeuduin huoneeseeni tutkimaan sitä.

Minne olenkaan joutunut?

Päätin lähteä vastakkaiseen suuntaan minne auto oli mennyt. Jalkani oli vain pahentunut ja eikä sitä yhtään helpottanut se, että nilkutin pitkin loputonta tietä.
Olin nilkuttanut tunnin verran tietä pitkin, ja vihdoinkin aloin näkemään asfalttia.
Olin päässyt yleiselle tielle ja näin kyltin parin sadan metrin päässä nilkutin kyltin kohdalle "5 Km Ikaalinen".
Mitä helvettiä, olin joutunut Ikaalisiin. Laskeskelin, että oli ollut 3-4 tuntia tajuttomana. Lähdin nilkuttamaan kohti Ikaalisten keskustaa.
En ollut käynyt paikassa sitten lapsuuden aikojeni, kun vanhempieni kanssa kävimme Ikaalisten kylpylässä.
Kylvyn minä nyt tarvitsinkin. Haisin vanhalle viinalle ja virtsalle.
Vaatteenikin pitäisi vaihtaa.
Päivä jatkoi hämärtymistään illaksi, kun vihdoinkin pääsin Ikaalisten keskustaan.
Siellä oli hiljaista. Kukaan ei liikkunut. Lopulta löysin baarin, joka oli auki. Nilkutin sisälle ja pyysin yhden oluen ja jalalleni hieman jää pussia.
Paikan pitäjä tuhahti vain ja kävi hakemassa mitä tarvitsin. Paikka haisi kauhealta, jopa minä tunnuin porukan hyvä hajuisimmalta kaverilta. Porukka näytti todella kalpealta ja kaikki olivat vaan hiljaa ja tyhjensivät oluitaan.
Saatua jäitä jalkaani minua alkoi ramaisemaan ja kysyin, että löytyisikö yö sijaa.
Tarjoilija tuhahti ja venkoili puheellaan.
Lopulta kysyin, että kai Ikaalisten kylpylä on vielä olemassa.
Tarjoilija nyökkäsi hieman vastahakoisesti. Kysyin häneltä, että pistä pääsisin nopeinten paikalle, kun jalkani oli hieman huonossa kunnossa. Samalla, kun koitin saada jonkinlaista vastausta tarjoilijalta huomasin hieman levotonta liikehdintää muista asiakkaista takanani.
Päätin jättää porukan rauhaan ja päätin vielä hieman kiduttaa itseäni kävelemisellä. Onnekseni Kylpylä oli muutaman sadan metrin päässä ja kävelin sisälle.
Se oli kaukana lapsuuden loistosta. Ravintolan pöydissä nuokkui smokkiin pukeutuneita miehiä ja naisia kauniissa hameissaan. Meni infopisteelle ja pyysin huonetta.
Mahdollisimman halpaa pariksi päiväksi. Tiskineiti hieman takerteli ja tuntui, että en olisi kauhean tervetullut, mutta pienellä vänkäämiselläni sain huoneen salanimellä Elias Saarijärvi. Lähdin kävelemään kohti huonettani ja huomasin, että paikassa oli todella pysähtynyt meininki, mutta en jaksanut enempää jäädä ihmettelemään, koska minulla oli hirveä väsy ja jalkaani särki.
Lopulta pääsin huoneeseeni ja menin minijääkaapille ja otin sieltä kasan jäitä jalalleni ja pari pikkupulloa viskiä pääni turvotukseen. Juotuani pikkupullot vaivun syvään uneen.

Eksyksissä

Lähdin nilkuttamaan nurmikon poikki, kalaihminen perässäni. Rukoilin mielessäni jokaisella askeleella, että pääsisin pyörälle ajoissa. Kylmä hiki kirposi otsalleni, aivan kuin en jo olisi valmiiksi hikoillut tälle päivälle tarpeeksi. Mies lähestyi lähestymiseltään jokaisella askeleella, mutta niin lähestyi polkupyöränikin. Kaikki olisi sekunneista kiinni. Sekunneista, joita minulla ei ollut hukattavanani. Olin juuri tarttumassa polkupyörääni, kun jostain kuului kahahdus, vilkaisin lähimpään puskaan, sieltä astui esiin kalaihminen, joka kohotti kätensä ylös.
Kaikki pimeni.
Oli pimeää, päähäni koski, mutta tiesin olevani tajuissani, näin töissyistä ei voinut unessa olla. Yritin kohottautua istumaan, mutta löin pääni johonkin. Avasin silmäni, oli valoisampaa, edelleen kuitenkin hämärää. Kuuloni tuntui palaavan pikkuhiljaa. Kuulin auton moottorin äänen. Olin sidottu ja suukapuloitu. Kesti hetken, että pääsin luikertelemaan asentoon ja tilaan, että näin valoa. Ryömin esiin puisesta laatikosta, repäisten pari huonosti kiinnitettyä lankkua samalla. Aloin avaamaan solmujani niiden nauloilla.
Olin kuorma-auton taka-osassa. Auto kulki pitkin töyssyistä tietä ja minä olin kuin pallo, joka lensi jokaisesta töyssystä johonkin suuntaan. Onnistuin kuitenkin pääsemään oville kaiken rojun keskellä. Huokaisin alistuneesti ja avasin oven. Näin töyssyistä metsätietä, aurinko oli jo laskemaanpäin ja sijaintini oli kaikkea muuta, kuin selvillä. Horjahdin ja putosin alas. Onnekseni lensin kuitenkin alamäkeen ja kierin, kipeästi, mutta kuitenkin ehjänä alas ojaan, sen sammaleet pehmustivat putoamistani.
Katsoin, miten kuorma-auto jatkoi matkaansa. Jäin ojaan makaamaan, virtsan hajuun. Olin elossa, yksin keskellä metsää, ainoana mahdollisena ja loogisena suuntanani jompaan kumpaan suuntaan tietä pitkin, mutta tietä oli helppo pitää silmällä ja jalkani oli kaikkea muuta, kuin kunnossa.

Ostarillakaan ei saa olla rauhassa

Otsalleni pukkasi tuskan hikeä. Jalkaani sattui niin, että minua suorastaa huimasi, mutta minun oli pakko jatkaa matkaani. He seurasivat minua rauhallisesti. He suorastaan vaanivat, kuin korppikotkat ylläni, tietäen, että väsyn vielä. Katselin ympärilleni turvapaikkaa. Naamani oli kalpea tuskasta.
He vain kävelivät rauhallisesti takanani. Tunsin heidän nauttivan tilanteesta, koska he olisivat saaneet minut kiinni koska vain, mutta ei. He vain vaanivat ja katsoivat minun epätoivoista nilkuttamista.
Lopulta huomasin edessäni pelastuksen iso ostoskeskus.
Tiesin, että he eivät voi napata minua julkisella paikalla. Astuin sisälle ja yksi vartija huomasi minut.
Nilkutin penkille istumaan, ja koitin esittää niin normaalia, kun siinä pystyy.
Huomasin, että vaanijani olivat jääneet pihalle ja katselivat minua ikkunan läpi. Nyt oli tilaisuuteni vetää hieman henkiä, kun olkapäälleni koputettiin. Säikähdin.
Se oli vartija, joka kyseli, että onko kaikki hyvin.
Nyökkäsin hänelle, mutta hän ei jättänyt minua rauhaan.
Hän alkoi selittämään, että täällä ei juoppoja katsella. Yritin selittää ja pyytää, että saisin istua hetken tässä rauhassa. Vartija huokaisi vittuuntuneesti ja käveli pois. Katsoin pihalle. He katselivat minua ikkunasta samassa.
Sain hengitykseni tasaantumaan. Sain itseäni rauhoitettua sen verran, että ehdin tarkistamaan jalkani kunnon. Vedin housun lahkeeni ylös ja huomasin, että nilkkani oli paisunut muodottomaksi. Katsoin ympärilleni. Tarvitsisin jotain kylmää jalalleni.
Samalla huomasin, että vaatteeni olivat ihan repaleiset ja haistoin itsestäni vahvan viskin hajun.
Ei ihme, että vartija oli kiinnostunut tekemisistäni. Nousin tuskaisesti kävelemään ja vilkaisin vielä miehiä ikkunan takana ja kävelin kauppaan ja ostin sieltä muutaman pakasteherne pussin. Heitin ne heti jalkani päälle. Aaah!. Mikä helpotus.
Samassa Vartija tuli taas koputtamaan olkapäälleni ja kyseli mitä oikein tein.
Selitin, että olin vahingossa kaatunut ja nyt oli pakko lieventää hieman tuskaani ja näytin hänelle jalkaani.
Vartija nyökkäili ja sanoi "Sellaista aina vähän kännissä tapahtuu." Hermostuin hänelle, mutta koitin pitää itseni asiallisena, koska olin hiuksenkarvan varassa, etteikö hän heittäisi minua pihalle.
Onneksi vartija käveli taas hieman etäämmälle seurailemaan tekemisiäni. Tiesin, että hän tulee vielä ajamaan minut pian ulos.
Pihalla miehet kyyhöttivät rauhallisen oloisesti.
Katsoin jalkaani ja siitä pahin turvotus oli hieman hellittänyt. Lähdin kävelemään Ostoskeskuksen vastakkaista ulko-ovea kohti. Toinen miehistä lähti ikkunan luota pois kohti toista ulko-ovea ja vartija takanani lähti seuraileman minua rauhallisesti. Olin umpikujassa.
Mietin, että pitäisikö minun kertoa vartijalle, että minua seuraa joukko kalamiehiä kirveittensä kanssa. Hän olisi nauranut minulle ja heittänyt minut varmasti ulos niskaperseotteella.
Lopulta pääsin ulko-ovelle ja huomasin sen ikkunasta, että siellä kyyhötti toinen miehistä. Pysähdyin ja koitin perääntyä, mutta Vartija tuli minua vastaan. "Herra on hyvä vaan ja poistuu." Kasvoni kalpenivat. Minun oli pakko yrittää. Käännyin vartijaa kohti.
"Auttakaa minua tuo mies seuraa minua?" Vartija katsoi minua hieman hymyillen "Kuka mies?" "Tuo tuolla ovella" huudahdin ja osoitin ovelle, jonka takana näkyi mies.
Vartija alkoi nauramaan ja työnsi minua kohti ovea.
Aloin rimpuilemaan. Vartija kävi minuun käsiksi ja alkoi väkivalloin raahaamaan minua ulos.
Ikkunan takana oleva mies katseli vain rauhallisesti minun kamppailuani. Lopulta vartija sai minut oven kohdalla ja mies oli ihan parin sentin päästä minusta ja vartijasta. Vartija yritti heittää minut maahan, mutta sain hänestä otteen ja hän kaatui kanssani maahan. Mies katsoi rauhallisesti vierestä tappelu yritystäni. Vartija tulistui minulle. Pyytelin anteeksi, mutta vartija käveli uhkaavasti minua kohti. Mies hänen takanaan seurasi vartijaa hitaasti vaanien. Katselin ympärilleni olin saanut vartijan suututtamisella itselleni lisää aikaa, joten lähdin nilkuttamaan karkuun. Vartija käveli vielä muutaman askeleen perääni ja mies ei uskaltanut lähteä heti perääni, joten sain roiman etu matkan, mutta kurkkasin nopeasti taakseni ja huomasin, että vartija meni takaisin sisälle ja Mies lähti juosten perääni. Nilkutin niin nopeasti, kun pystyin ja lopulta pääsin. Nurkan taakse. Kuulin kuinka Miehen askeleet lähenivät. Nojauduin seinää vasten ja rukoilin. Askeleet lähenivät ja avasin silmäni ja huomasin. Korttelin päässä oli kirjasto ja muistin, että jätin pyöräni juuri kirjaston pihalle. Se olisi ehkä pelastukseni

Pako

Kaadoin pylväs-mallisen naulakkoni ja asetin sen jonkinlaiseksi tukkeeksi viistosti pystyyn oven eteen. Minulla olisi kuitenkin vain sekunteja aikaa, sillä ruosteinen kirves iskeytyi juuri oveni läpi. Nousin pystyyn ja katselin ympärilleni, etsien pakotietä. Ryntäsin työhuoneeseeni, suljin sen paksun oven ja aloin työntämään kirjahyllyäni sen eteen. Kuulin raskaat askeleet, ne lähestyivät työhuonettani. Pakotieni olivat vähissä, niinpä ryntäsin ikkunalle. Seinässä oli tasanne, ohut, mutta sillä pystyi kävelemään. Heitin siis tuolin ikkunasta kadulle ja kiipesin ulos. Lähdin hivuttautumaan selkä seinää vasten, kohti kohtaa, josta pääsin kiipeämään helpommin katolle. Työhuoneestani kuului kovaäänistä ryskytystä, kirveen syödessä oveani pala palalta. Ehdin, kuin ehdinkin taloni katolle, ennen kuin pää työntyi ulos työhuoneeni ikkunasta. Tuo mies murahteli jotain kielellä, jota en ymmärtänyt. Pysyin täysin hiljaa, maaten katolla ja toivoin, ettei hän älyäisi seurata minua katolle. En uskaltanut edes hengittää. Tietenkin mies lähti kapuamaan jälkiäni, kuin olisi tiennyt, tai arvannut missä olen. Näin hänet piilostani. Nyt oli siis tosi kyseessä.
Kierähdin alaspäin ja katselin katon reunalta sopivaa kohtaa tiputtautua. Paremman puutteessa hyppäsin lehtikasaan. Satutin jo aiemmin loukkaamani jalan. Muistin vasta tässä kohtaa, että olin loukannut sen. Lähdin siis nilkuttaen pakenemaan. Yritin parhaani mukaan pysytellä näkymättömissä ja pysähdyin vain kerran, vilkaisin silloin pysähtyneen pesulan pakettiauton takaa, miten tuo mies kuljeksi katollani risassa kaavussaan, kirves kädessään. Käännyttyäni, jatkaakseni matkaani, minä säikähdin, sillä huomasin vähän matkan päässä edessäni kaksi muuta vastaavasti pukeutunutta miestä, he käänsivät juuri silloin katseensa minuun ja huusivat jotain kielellä, jota kykenin vain arvailemaan. Lähdin nilkuttaen ylittämään tietä, toivoen onnen kantamoista, että voisin eksyttää nuo oudot miehet.

Vieras ovella

Kysyin häneltä "Mitä haluat?" hän oli hiljaa. Kuulin vain hänen raskaan hengityksen.
Aloin sulkemaan ovea, kun hän pisti nopeasti kengän oven väliin ja veti kaavun pois naamansa edestä.
Eteeni paljastui harmaaihoinen mies, jonka silmät olivat, kuin kalalla ja hänen kaulassaan oli kidukset.
Mies alkoi repiä ovea auki, mutta hankasin vastaan.
Hän oli todella vahva ja tunsin, että en pystyisi pitämään enää kauaa puoliani, joten turvauduin halpaa keinoon ja aloin potkimaan hänen jalkaansa.
Tuntui, että hän ei reagoinut yhtään kipuun.
Lopulta jouduin päästämään ovesta irti ja juoksin olohuoneeseen.
Tuo ihmishirviö kävele perääni hitaasti ja saarnasi samalla, kuin katollinen pappi.
Hän ilmestyi olohuoneeseeni ja otin viskipullon käteeni ja koitin uhkailla häntä, mutta hän ei tuntunut välittävän uhkailustani vaan käveli kohti minua.
Koitin huitasta häntä pullolla, mutta hän sai siitä otteen.
Hän toi kasvonsa suoraan naamani eteen ja alkoi saarnaaman ja katsoi suoraan silmiini.
Tuntui, kun hän olisi koittanut saada mielestäni vallan, joten minun oli pakko potkaista häntä munille ja vihdoinkin herätin kipua hänelle.
Pääsin hänen otteestaan irti ja otin ikkunalaudalta kukkamaljakon ja iskin sen suoran hänen päähänsä.
Hän muljahti kyljelleen lattialla.
Potkaisin häntä täysiä mahaan, mutta hän saikin otettua jalastani kiinni ja kaatoi minut lattialla.
Sen jälkeen hän alkoi ryömiä minun päälleni ja lopulta olimme taas kasvokkain.
Hän otti kahdella kädellä päästäni kiinni ja iski sen täysiä lattiaan. Menin tajuttomaksi, mutta vain hetkeksi, koska heräsin siihen, että minua raahattiin jaloista pitkin eteisenlattiaa kohti ulko-ovea.
En panikoinut, koska en halunnut lähteä uudestaan painimaan hänen kanssaan.
Odotin rauhassa, että hän pääsi ulko-oven kynnykselle. Otin nopeasti seinän reunasta kiinni ja pysäytin raahaamiseni.
Mies katsoi nopeasti taakseen ja huomasi minut hereillä Ja Ennen, kuin hän ehti tehdä mitään. Koukistin polveni ja potkaisin niin kovaa, kun pystyin tuota ihmishirviötä mahaan. Hän lensi komean kaaren rappukäytävälle ja suljin nopeasti oven kiinni. Lässähdin takaisin lattialle ja huokaisin helpotuksesta. Samassa vahva nyrkin isku pamahti oveeni. Säikähdin. Iskut kovenivat kovenemistaan. Hän oli ilmeisesti päättänyt tulla hakemaan minut ja tällä kertaa ilman epäonnistumista

Houreiden iltapäivä

Kaikki tuntui jotenkin kuumehoureiselta. Maailma väreili ja vääntelehti ympärilläni, kuin olisin humalassa, enkä pystynyt juoksemaan suoraan, vaan kaaduin pusikkoon. Oksensin mahani tyhjäksi ja jäin haukkomaan henkeäni. Annoin maailman pyöriä kiihtyvällä tahdilla, kovempaa ja kovempaa, kykenemättä tekemään mitään asialle. Lopulta maailma pysähtyi ja lojuin puskassa, kuin heitetty karkkipaperi. Hetken maattuani nousin ylös ja lähdin tarpomaan kohti kotiani, nilkutin. Olin loukannut kaatuessani jalkani, enkä päässyt kävelemään kunnolla.
Aloin lääkitä itseäni viskillä ja palasin kirjojen pariin. Ei kuollut se, mikä voi iäti maata, vaan minulla ei ollut aikaa, oli saatava selville tämän hulluuden pohja ja syvyys. Selkäpiissäni kalvoi tunne, että olin oikeilla jäljillä, tiellä jolta ei olisi paluuta. Minun täytyisi vain pysyä järjissäni ja kaiken lukemani perusteella se olisi haaste, jossa moni ei ole onnistunut. Ovelta kuului koputusta.
Laahustin avaamaan. Oven takana oli ryysyiseen kaapuun pukeutunut mies.

Kahvilassa

Kahvilassa otin itselleni Kahvin ja istahdin tutkiskelemaan opuksia. Ei mennyt aikaakaan, kun sain löydettyä sanan Cthulhu. Aloin lukemaan tekstiä ja huomasin lausahduksen "Ia! Ia!" Olin juuri lukemassa sitä, kun mahani murahti pahan enteisesti. Olisi kai pitänyt syödä ennen tätä. Nousin pöydästäni ja menin tiskille ja otin sämpylän hieman hiljentämään mahani raivoa. Syötyäni sämpylän otin uuden kupin kahvia ja valmistauduin uudestaan tutkimaan tuota huudahdusta, mutta mahani ei antanut minulle armahdusta, vaan murahti erittäin kovaa. Säikähdin jo itsekin sitä. Tällä kertaa se ei ollut merkki nälästä vaan siitä, että jotain oli tulossa ulos. Nousin mahaa pidellen kahvilan vessaa. Ehdin juuri ja juuri vetää housuni alas, kun tuo pommi pamahti pönttöön. Huokaisin helpotuksesta ja nojauduin taaksepäin, kun aloin kuulemaan jotain outoa ääntä, kuin pientä loisketta. Nousin pöntöltä tarkistaakseni, että mistä se tuli.
Kauhukseni huomasin, että ulosteessani oli jotain. Katsoin tarkasti, kun yksi pieni mato hyppäsi pöntön reunalle. Nopeasti iskin pöntön kannen kiinni ja vedin vessan ja istahdin sen päälle varmistaakseni, että mitään ei tulisi sieltä ulos. Istuin hetken. Hiljaisuus tuntui painostavalta. Lopulta keräsin rohkeuteni ja katsoi pönttöön. Siellä ei ollut enää mitään. Aloin miettimään, että olenko sekoamassa. Koitin katsoa vielä kerran, että olisiko mitään todistetta jäänyt, mutta ei. Mitä minulle on tapahtumassa? Olenko sekoamassa?
Nostin nopeasti housuni ylös ja menin kahvilan puolella ja keräsin kamppeeni ja lähdin juoksemaan kohti kotiani.

Visiitti kirjastoon

Autonrämäni ei lähtenyt käyntiin, se taas vihoitteli, tai jotain. Siispä minä otin polkupyöräni ja lähdin matkaan. Kirjastoon ei onneksi ollut hirveän pitkä matka, sitäpaitsi raitis ilma teki yön sumentamille aivonystyröilleni hyvää. Jos uneni ei olisi ollut niin todentuntuinen, en olisi vaivautunut kirjastoon, vaan ravintolaan, syömään tuhdin aterian.
Kaupungin kirjasto oli vanha ja massiivinen kolossi. Sen kätköistä oli kuitenkin suhteellisen helppoa löytää etsimiään opuksia ja niinhän minä etsin. En vain tiennyt mistä alkaa, joten päätin tutkia muinaisia uskontoja ja taikauskoja käsitteleviä opuksia. Lainasin muutaman iltapäivällä, tutkiakseni niitä lisää kahvilassa, sillä kahvia alkoi tehdä mieli. Kävelin kahvilaan painavan laukkuni kanssa. Ei ollut mitään järkeä polkea kävelymatkaa, etenkin jos olisin mahdollisesti palaamassa vielä lukemaan lisää.

Oliko se unta vai ei?

Lopulta huusin ääneni käheäksi ja sain koottua itseni takaisin hulluuden syövereistä, koska tiesin, että sen aika ei ollut vielä, mutta ajatus tapahtumista tuntuivat päässäni niin todelta, että vähän väliä ajauduin ajattelemaan sitä... En halunnut.
Kävelin ikkunalle ja katselin pihalle, ja tunsin ensimmäisen kerran jotain positiivista nimittäni aamun auringon lämpimät säteilyt. Se antoi minulle voimaa ja siivosin lasin sirut lattialta ja heitin ne roskikseen. Otin paperin eteeni ja kirjoitin päässäni hetki sitten tauotta pauhanneen sanonnan "IA, IA" En saanut yhtään päästäni selitystä mistä tämä oli tullut ja ajatus unestani sai minut hikoilemaan uudestaan, mutta koitin olla tarttumasta pulloon. Aloin kokemaan sisälläni suurta halua tietää tästä jotain, joten otin paperin taskuuni ja päätin lähteä kohti kirjastoa ottamaan selvää mitä nämä helvetilliset sanat olivat.

Aamu

Silmäni rävähtivät auki, oli aamu. Makasin rähmälläni lattialla kaatuneen tuolin edessä, työpöytäni luona. Päätäni kivisti. Kello seinällä oli pysähtynyt kolmeen. Olinko työskennellyt läpi yön ja nukahtanut? Nousin päätäni pidellen seisomaan, olin ilmeisesti lyönyt pääni kovasti, sillä olo oli heikko. Vahvistin sitä viskillä ja nostin tuolin, jotta voisin istahtaa siihen miettimään asioita. Mitä asioita? Olisi helpompi miettiä, jos päässäni ei raikaisi tauotta "IA! IA!", mitä tuo sananparsi sitten tarkoittikin. En saanut mieleeni mitään järkevää, missään ei ollut järkeä, lysähdin lattialle ja aloin juoda suoraan pullosta, heitin lasini seinään ja purskahdin hervottomaan nauruun. Huusin keuhkoni tyhjäksi: "Lonkeroita! Sisälläni on lonkeroita! Kaikkialla on lonkeroita!"

Viimeinen henkäys

Käteni vapisivat pelosta ja lopulta sain suljettua silmäni ja aloin rukoilla, mutta turhaan.
Olin ihan yksin, tuon hirveän olin edessä.
Mitä olin tehnyt ansaitakseni tämän? Kyselin itseltäni saamatta siihen kunnollista vastausta.
Hetken päästä huomasin, että Cthulhun tasaisen vaimea hengitys muuttui sanoiksi. Yksikään sana ei ollut minulle tuttu, ehkä se oli jotain muinaista kieltä, mutta ne porautuivat mieleeni ja alkoivat tuhota minun omia ajatuksiani.
Se oli ahdistavaa ja halusin avata silmäni, mutta en pystynyt. Se oli melkein jo saanut minusta vallan.
Tunsin vain, kuinka limainen ja kalalta haiseva lonkero kiemurteli ympärilleni ja tuo Cthulhun matalat sanat alkoivat kovenemaan päässäni.
Halusin huutaa, mutta en voinut. Yritin taistella, mutta yksikään kehoni osa ei enää totellut minua ja äänet päässäni vain kovenivat kovenemistaan.
Lopulta en enää kestänyt vaan vaivuin syvään uneen...

Pelko

En uskaltanut nousta, en hengittää. Viemärin hämärässä kuulin vain tasaisen vaimean hengityksen, kun tuo lonkeroinen hirmu, hurjempi kuin itse ilmestyskirjan peto, se seisoi vain muutaman metrin päässä edessäni. Lonkerot luikertelivat, melkein kuin itsenäiset olennot ympäriinsä, tutkiskellen paskaista vettä ja kuvottavan hajuisia kasoja. Jossain kuului, miten vettä putosi pisara kerrallaan kuralätäkköön. En uskaltanut sulkea silmiäni, mutta pelkäsin pitää niitä auki. Olin kauhusta jäykkänä, vaikka mielessäni velloikin pakokauhu, en voinut liikkua. Toivoin vain, ettei olento huomaisi minua.

Alku

Se oli vain välähdys. En pystynyt tekemään siinä tilassa mitään, kun iso lonkero sinkoutui tuuletusritilästä läpi. Se kiemurteli pitkin huonettani ja tuhosi kaiken mitä sen eteen osui.
Tiesin, että se tavoitteli minua. Koitin vältellä sitä, mutta se haistoi pelon ja lopulta se sai otteen jalastani ja veti hiljakseen minua kohti tuuletusaukkoa, se suorastaan nautti tuskan huudoistani.
Lopulta silmissäni sumeni. Avattua silmäni uudelleen löysin itseni viemäristä. En tiedä miten sinne olin joutunut, mutta sen tiesin kauhukseni, että edessäni oli lonkeroitten täyttämän olio, jota myös kirjoissa Cthulhuksi kutsutaan.