Kerroin Raipelle kaiken kahvipöydässä, hänen välillä siemaillessa ja välillä hymähtäessä ymmärtävästi, tai luodessa minuun säälivän ja myötätuntoisen katseen. Lopulta hän sanoi minulle: "Miespolo, sähän oot saanu kärsiä ihan tarpeheksi." Söimme huolella ja kävimme yöpuulle.
Aamulla Raipe auttoi minua naamioitumaan ja heitti minut Ikaalisten linja-autoasemalle, mistä sain liput Turkuun. Suunnitelma toimi loistavasti ja pääsinkin bussin kyytiin. Sijoituin perälle, välttääkseni ihmisten katseita, en kuitenkaann mennyt ihan takimmaisille penkeille, sillä se olisi liian silmiinpistävää. Pian nukahdinkin moottorin tasaiseen surinaan.
Ensimmäinen asia, mitä muistan herättyäni oli Aurajoki, joka näkyi bussin ikkunasta. Kiitin kuljettajaa, astuessani Turun vilkkaille kaduille. Oli aamuruuhka pahimmillaan ja kaikki olivat matkalla jonnekin. Kyselin tietä ja löysin miellyttävän kahvilan, jonne istahdin miettimään tilannettani. Mitä minä nyt tekisin ja voisinko yrittää palata normaaliin päivärytmiin? Aloin muistella läpi käymiäni keskusteluja ja hetkiä... Mitä vanha Ikaalilainen olikaan sanonut? Jotain siitä, että olin valittu. Olin valittu, mihin? Olin nyt siittänyt tahtomattani uuden haaran tuohon kirottuun syväläisten sukuun ja mitä se tarkoitti? Olin syyllistynyt käsittämättömään pahaan...
Siemaisin kahviani ja avasin sanomalehden. Ensimmäisenä oli juttua katoamisestani. Ehkä minun pitäisi pyrkiä mökille, jonne minun oli tarkoitus piiloutua tuon mielisairaalalääkärin kanssa, joka nyt makasi jossain kuolleena, luultavasti rottien ruokana. Suljin silmäni ja avasin ne, vain todetakseni, että uutinen ei ollut kadonnut minnekään. Totisesti, tiesin missä mökin avain oli, tiesin, miten sen löytää ja tiesin, että minun pitäisi kadota jonnekin, kunnes olen valmis iskemään tuon kaameuden sydämeen ja syvälle! Vedin syvään henkeä ja mietin, miten saisin parhaiten rahat kasaan, jotta pääsisin Saanalle. Luultavasti minun olisi hankittava työ. Tilanne oli siinä mielessä helppo, ettei kukaan tuntenut minua Turussa, eivätkä Ikaalisten kauhut toivottavasti osanneet seurata minua tänne.
Onnistuin vuokraamaan pienen rähjäisen huoneen, jonka eräs seinä oli hyvin oudon mallinen, se kaareutui mitä kummallisemmin ja siinä oli huolimatonta epätasaisuutta, jokin seinässä kuitenkin puistatti mieltäni. Sain myös työtä eräästä baarista siivoojana. Aloitin siis uuden elämän, voidakseni paremmin suunnitella kostoani ja sovittaa syntini.
