On aika lopettaa pelkäämästä ja kohdata totuus

Aloin miettimään huomista, että olisiko tässä tilaisuuteni paeta? Mieleeni pulppusi ajatuksia, että miksi oikeen juoksin?  ja minne minä juoksin? Jotenkin tunsin suurta halua lopettaa tämä leikki ja palata takaisin normaaliin elämään, jossa sain olla ihan omassa rauhassa ilman, että olisin epäillyt yhtäkään vastaan tulijaa. Huokaisin surullisena ja katsoin huoneeni ikkunaluukusta, kuinka aurinko laski metsän taakse.
Aikani kävisi vähiin, koska olin varma, että minun siirrossani olisi jotain epäilyttävää.
Epätoivoisista ajatuksistani yks syöksähti kirkkaasti eteeni ”Polta kylpylä”
Kyllä! se olisi ratkaisu, koska tiesin, että uimahalliosastolla oli jotain joka oli saattanut minut tähän päättymättömään painajaiseen.
Otin vyöni irti housuistani ja menin sängyn alle ja aloin kirjoittamaan vyön soljella seinään tekstiä
 ”Mitä olen tehnyt ansaitakseni hirviön huomion? Tiedän, että tämä on hullun puhetta, mutta jokaisella hullulla on kirkkaat hetkensä ja tämä on minun hetkeni, en vastaa teille olenko oikeasti hullu vai en, koska sitä en itsekkään tiedä. Haluan ottaa siitä selvää, joten joudun tekemään nyt suuria tekoja… Toivoen, että ne toteutuvat. Jumala joka minut hylkäsit. Anna anteeksi tekoni, koska minä annoin anteeksi sinun tekosi.”
raapustin viimeistä kirjainta, kun kuulun askelia käytävältä nousin nopeasti ylös ja tajusin, että olin kuluttanut ajatukseeni koko yön ja aamu alkoi pilkistää.
En ollut varautunut ollenkaan tilanteeseen. Ovi aukesi Kaksi hoitajaa tuli ja pyysivät, että saisivat laittaa minulle käsiraudat. Nyökkäsin, koska turha minun oli lähteä riehumaan, koska selviytymismahdollisuuteni olivat olemattomat.

Ojensin käteni ja hoitaja pisti käsiraudat ja ohjasi minut sitten käytävälle.
Jokainen hullu huoneessaan oli hiljaa. Tämä oli kuin hautajaismarssi.
En jaksanut enää välittää, koska olin jo kokenut kaiken mitä ihminen voi päässään vain kokea.

Pääsimme vihdoinkin pihalla ja siellä minua odotti valkotakkinen mies, joka yski hieman.
Kävelin hänen viereen. ”Oletko valmiina matkaan hra. Korpinen” En vastannut hänelle mitään vaan lähdin kävelemään kohti autoa, kun sain mieleeni yhden kysymyksen. Pysähdyin. ”Hei ” huudahdin valkotakkiselle miehelle joka oli selän minua kohti ja hän kääntyi. ”Haluan tietää vielä yhden kysymyksen ennen, kuin syökset minut takaisin helvettiini, uskoitteko te minua ennen kuin te kohtasitte itse heidät?”
Valkotakkinen miehen suu loksahti auki.  Hän katsoi minua ihmetellen sanaa sanomatta.
”Noh?” kysyin häneltä.
Valkotakkinen mies kääntyi ja käveli takaisin mielisairaalan sisälle ilman vastausta vaikka hän oli jo sen minulle antanut tuolla hermostuneella liikehdinnällään. Istahdin autoon ja auto lähti ajamaan kohti määränpäätään.