Syväläisiä?

Vanha nainen kaivoi paitansa alta ristin ja tarttui minua kädestä, painaen ikivanhan korun kämmeneeni. "Ota tämä mukaasi, se suojaa sinua matkallasi enimmältä harmilta", hän sanoi ja lipui hame hulmuten keittiöön. Pidin kädessäni tummunutta korua, toisessa kädessäni oli puolillaan oleva tee. Kohautin olkiani ja heitin ristin kaulaani, hörppäsin teetä ja hiljenin kuuntelemaan.

Nainen palasi tarjottimen ja sämpylöiden kanssa. Juuston lisäksi sämpylöiden välissä oli tänään lohta, savustettua ja maukasta. "Olemme vähävaraista väkeä, mutta kyllä meillä sämpylöitä on", nainen naurahti. Mies saapui sisään toisen, parrakkaan miehen kanssa. Hänet esiteltiin minulle Justukseksi. Justus oli matkalla viemään savukalaa naapuri kuntaan. Nainen, jota Justus kutsui Alisa-tädiksi, toi meille nyt vähän kahvia rommilla terästettynä. Joimme kupposet ja keskustelimme hetken keveästi, ennen kuin kysäisin syväläisistä. Kaikki vaikenivat.

Naurahdin vaivautuneesti ja koitin vaihtaa puheenaihetta. Alisa vaikutti mielellään puhuvan jostain muusta, mutta sitten mies tarrasi minua käsipuolesta ja sanoi naama totisena: "Ei, kyllä teidän tulee tietää, mikä teitä on vastassa. Kerromme toki teille syväläisistä. Teidän on kuitenkin ymmärrettävä, ettei tämä ole meille helppoa, se on raskasta ja olemme monesti tulleet leimatuiksi hulluiksi." Oli pitkän hiljaista, vain seinäkellon rytmikäs tikitys seinällä kertoi, että maailmassa edelleen oli ääniä. "Raipe, ota nyt vähän höllemmin, miekkonenhan on ihan kauhuissaan", Justus pisti väliin. Oli taas hetki hiljaista, tällä kertaa enemmänkin miettivää hiljaisuutta, sitten Raipeksi paljastunut mies sanoi: "Emme me tiedä varmasti, mistä syväläiset tulivat ja miten. He raiskasivat kaikki kylän naiset ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme keskellä rotujen, tai pikemminkin lajien sekoitusta. Syväläiset itsessään ovat kuin vanhan kauhuelokuvan järvihirviöitä, sellaisia ihmisen, sammakon ja kalan sekoituksia. Ne eivät kuole vanhuuteen, tai tauteihin, voivat hengittää maalla ja veden alla ja ovat yllättävän sitkeitä. Nuo hybridit puolestaan, ne näyttävät hyvin paljon tavalliselta ihmiseltä, olettekin kohdanneet näitä olentoja. Vanhemmiten ne muuttuvat syväläisiksi ja siirtyvät vedenalaisiin asuimiinsa."

Seurasi hiljaisuus, sitten Justus sanoi: "Meidän tuota olisi jo parasta lähteä." Hyvästelin talon isäntäväen ja nousin pakettiauton takaosaan. piilouduin kalalaatikoiden keskelle. Pressu heitettiin päälleni ja auto lähti huristen liikkeelle.

Matka eteni mukavasti, pystyimme keskustelemaan puhumalla, sillä olin aivan Justuksen selän takana. Puhuimme niitä ja näitä, kunnes Justus äkkiä parahti: "Tiesulku! Nyt on parasta pysyä piilossa." Heitin puisen kannen päälleni, että näyttäisin yhdeltä laatikolta.

Auto pysähtyi, kuulin Justuksen puhuvan kahden miehen kanssa. Sivuovi aukeni ja mies asteli sisään. Sydämeni jätti väliin muutaman lyönnin. Kuului rapinaa ja penkomista, kun poliisi tutki paikkoja. Pidätin hengitystäni. Pressu kiskaistiin päältäni. Tavoittelin veistä povarissani. Kylmä hiki virtasi solkenaan pitkin ihoani. Sorkkarauta iskettiin laatikoiden kanteen, jokaisen vuorollaan, sitten tuli minun vuoroni.

Pomppasin pystyyn ja iskin veitseni kaikin voimin poliisin kurkkuun. Yhä kuskin penkillä istuva Justus vilkaisi minua, käynnisti auton ja painoi kaasun pohjaan, käskien minun pitää kiinni jostain. Matka oli töyssyinen, eikä kuolevan poliisin poukkoilu helpottanut yhtään kyydissä pysymistä. Näin avoimesta sivuovesta, miten metsä läheni, Justuksen kaahatessa tiesulun ohi pusikkoon. Poliisi lensi jonnekin, veitsi yhä kaulassaan. Hyvästelin mielessäni uskollisen teräaseeni. Sain, kuin sainkin kiinni jostain tukevasta. Muuten olisin lentänyt ulos. Suljin silmäni ja huusin. Kuului räsähdys, kahva irtosi seinästä ja lensin ulos autosta. Olin keskellä metsää, rähmälläni sammalmättäällä, auton jatkaessa kulkuaan vielä hetken, ennen kuin törmäsi rysähtäen päin suurta mäntyä.

Lippuni pois Ikaalisista oli säpäleinä, Ikaalisten poliisit perässäni, minä vain muovinen kahva kädessäni keskellä metsää. Iltaan mennessä koirapartio ja ties mitä olisi täällä ja entä Justus, missä kunnossa hän oli? Oliko hän edes elossa? Nousin hitaasti ja lähdin nilkuttamaan kohti autoa. Polveni oli jälleen loukkaantunut, vuosin verta ja olin likainen. Hetken elättelin toivetta palata autolta omia jälkiä ja hakea veitsi, mutta missä kohden poliisi lensi ja minne autosta? Olin eksynyt.